Kurssit ja workshopit naisille
FIT MAMA VOIMAHARJOITTELU -toiminnallinen treeni
Tämä pitkään toivottu kurssi alkaa huhtikuussa ja toteutetaan pienryhmässä max 8 hlöä! Eli varaa paikkasi nyt!
Sopii sinulle, kenellä synnytyksestä jo vähintään 3kk, mielellään 6kk. Huom! Mukaan voi tulla myös vauvan kanssa!! Edellytys kurssille mukaan pääsystä mukaan toivoisin, että olisit käynyt äitiysfysioterapia vastaanotollani ennen kurssin aloitusta, jotta lantionpohjan tuki ja keskivartalon aktivoiminen sekä hengitystekniikka voimaharjoittelussa on sinulle jo tuttua. Kurssilla treenataan voimaharjoitteita keskittyen erityisesti liikkeisiin, mitkä ovat oleellisia palauttamaan raskausajan ja synnytyksen jälkeen voiman lantioon ja koko kroppaan. Liikkeiden suoritustekniikka on erittäin tärkeää, ja siihen kiinnitetään huomiota erityisesti lantionpohjan ja keskivartalon tuen löytämiseen voimaliikkeissä. Lisäksi tehdään valmistavia ja palauttavia liikkuvuusharjoitteita, jotta keho olisi valmis vastaanottamaan voimatreeniä sekä palautumaan siitä. Pienryhmäharjoittelu mahdollistaa yksilöllisen ohjauksen, mutta myös kurssin ajan ryhmän tsempin ja yhteisen tekemisen voiman!
Kurssi 17.4.-15.5. (ei 1.5.), tapaamiset keskiviikkoisin klo 17:00-18:00
Hinta 99€
Lisätiedot ja ilmoittautumiset sähköpostitse: asiakaspalvelu@femenina.fi
HYPOPRESSIVE -tekniikka WORKSHOP
Tämä workshop on tarkoitettu kaikille Hypopressive-tekniikasta kiinnostuneille, mutta erityisen vahva suositus, jos sinulla on erkauma, olet synnyttänyt tai jos olet aktiivitreenaaja.
Kovatehoinen liikunta sekä arkipäiväiset toiminnot, kuten yskiminen tai raskaiden painojen nostaminen, lisäävät vatsaontelon sisäistä sekä lantionpohjan lihaksiin kohdistuvaa painetta. Jos lantionpohjan lihaksisto sekä keskivartalon tuki on kunnossa, niin paine ei aiheuta meille hankaluuksia. MUTTA jos lihaksisto taas ei toimi spontaanisti oikein, niin painetta lisäävät treenit saattavat pahentaa lantionseudun toimintahäiriöitä kuten mm. virtsankarkailua, paineen tunnetta lantionpohjassa, alavatsakipuilua, selkäkipua.
Lauantaina 27.4. klo 11:45-13:00
Hinta 35€
Lisätiedot ja ilmoittautumiset sähköpostitse: asiakaspalvelu@femenina.fi
SPIRAALISTABILAATIO JA PILATES 4X KESÄKURSSI
Spiraalistabilaatiossa käytetään 3 metrin kuminauhoja, joiden avulla vahvistetaan kehon faskiaalisia lihasketjuja eli eli palautetaan ja treenataan olkavarren ja lonkan ojennuksesta vastaavien lihasten toimintaa. Pitkittäiset kireät selän ojentajalihakset rentoutuvat, lantio ja rintakehä saadaan neutraalimpaan asentoon ja tämän myötä kehon ryhti paranee sekä selän alueella oleva paine helpottaa. Lisäksi tunnilla tehdään Pilates-metodin mukaisia harjoitteita, joilla vahvistetaan keskivartaloa pakarasta yläselkään asti ja parannetaan sekä rangan että kudosten liikkuvuutta.
Spiralistabilaatio ja Pilates -kurssi sopii kelle tahansa ja loistavasi myös raskauden aikana ja synnyttämiseen valmistautumisessa. Myös synnytyksen jälkeen metodin harjoitteilla voidaan kuntouttaa lantionpohjan lihaksia ja vatsalihasten erkaumaa, parantaa ryhtiä sekä palauttaa lihastasapainoa. Sään salliessa matkamme käy kuntosalin tiloista kohti Fellmannin puistoa, jolloin matkalla analysoimme ja opettelemme myös kävelytekniikkaa. Tapaamispaikkana aina kuntosali.
SYNNYTYKSEN JÄLKEEN PALUU LIIKUNNAN PARIIN 4x KURSSI
Kurssi on tarkoitettu vastasynnyttäneille äideille. Synnytyksestäsi on voinut kulua 1-12 kk. Kurssilla mitataan ja tutkitaan jokaisen kurssilaisen mahdollinen vatsalihasten erkauma sekä syvien vatsalihasten toiminta ultraäänilaitetta apuna käyttäen. Kurssilla opetellaan vatsalihasten hypopressive tekniikkaa, jota on pitkään käytetty synnytyksen jälkeisessä kuntoutuksessa ympäri maailmaa. Lisäksi opetellaan kokonaisvaltaisesti koko kehon lihastoimintaketjujen sekä lantionseudun harjoitteiden kautta löytämään tuki lantionpohjaan, poikittaiseen vatsalihakseen, sekä muihin lantiota tukeviin lihaksiin. Kurssilla tunnustellaan lihaskireyksiä, ja opitaan vapauttamaan fasciaalisia kireyksiä erilaisin harjoittein. Kurssin harjoitteet perustuvat uusimpiin fysioterapeuttisiin tutkimustuloksiin synnytyksen jälkeisestä kuntoutuksesta. Kurssilta saat kattavat kotiharjoitteluohjeet synnytyksen jälkeiseen kuntoutukseen. Fit Lahdessa haluamme, että jokainen äiti voisi osallistua kurssille, joten vauvat ovat aina lämpimästi tervetulleita mukaan!
Kurssi -, tapaamiset tiistaisin klo 11-12:15
Hinta 109€
VOIMAA LANTIOON JA KESKIVARTALOON - 4x treenikurssi naisille
Hei sinä nainen! Haluatko oppia treenaamaan oikein? Kärsitkö selkäkivuista? Lantion elinten laskeumasta? vatsalihasten erkaumasta? Kivuista vatsan tai lantionpohjan alueella? Tämä kattava kurssi on tarkoitettu kaiken ikäisille naisille, jotka ovat kiinnostuneita treenaamaan salilla tai kotona. Opit harjoittelemaan lantion ja keskivartalon tukilihaksia oikein sekä hallitsemaan lantion ja keskivartalon voimaa voimaharjoitteissa. Opit löytämään oikeat tekniikat keskivartaloharjoitteisiin sekä treenaamaan koko vartalon voimaa järkevästi ja oikeaoppisesti keskivartalon tuella. Vahvan keskivartalon salaisuus on oikeaoppisessa treenissä, johon ehdottomasti liittyy myös hyvä hengitys. Näistä kaikista saat kattavan paketin ja opit treenaamiseen salilla tai kotona.
Kurssi -, tapaamiset keskiviikkoisin klo 16:45-18:00
Hinta 109€
BABY PILATES -4X kurssi
BabyPilates -kurssi on suunniteltu vastasynnyttäneille äideille 2-12kk synnytyksestä. Kurssille voi myös osallistua noin 6 vkoa synnytyksestä
voinnista riippuen. Kurssi toteutetaan pienyhmässä, jolloin yksilöllisetkin harjoitteet ovat mahdollisia.
Raskaus ja synnytys muuttavat tuoreen äidin kehoa. Oma vartalo voi tuntua hyvinkin erilaiselta ja kehon hahmottaminen voi olla haastavaa.
BabyPilates auttaa palautumaan raskaudesta parantamalla kehon lihastasapainoa: venyttäen kireitä lihaksia ja vahvistaen heikkoja.
Synnytyksen jälkeen hormoonimuutoksista ja erilaisista kuormittavista kehon asennoista johtuen keho tuntuu erittäin jäykältä. BabyPilates
-tunnilla tehtävät harjoitteet parantavat liikkuvuutta ja lisäävät aineenvaihduntaa kudoksissa. Se onkin suuressa roolissa äidin palautumisessa arkiaskareista ja vauvan kannattelusta. Raskauden jälkeen on tärkeää löytää uudestaan tuki sekä lantionpohjaan että koko keskivartaloon. Keskitymme tunneilla lantionpohjaa ja keskivartaloa vahvistaviin sekä vatsalihasten erkaantumasta palauttaviin harjoitteisiin.
Teemme tunneilla myös alipaineista hengitysharjoittelua nimeltä Hypopressive -tekniikka. Tekniikka auttaa palauttamaan vatsaontelon
painetta, venyttää kireitä faskioita sekä palleaa ja opettaa sinut löytämään syvät vatsalihakset. Harjoittelemme keskivartalon lisäksi koko kehon toiminnallisia harjoitteita pilatesmetodin mukaisesti.
BabyPilates on loistava kurssi ensimmäisenä liikuntamuotona synnytyksen jälkeen. Suosittelen yksilöllistä äitiysfysioterapeutin ensikäyntiä
vastaanotolla ennen kurssille osallistumista, mutta tämä ei ole pakollista. Vauvat ovat tervetulleita mukaan kurssille, mutta voit tulla myös
kurssille ilman vauvaakin.
Kurssi -, tapaamiset tiistaisin klo 11:00-11:50
Hinta 89€
HAPPY MAMA -Raskausajan lempeä joogapilates 4x -kurssi:
Tällä kurssilla pääset nauttimaan joogaharjoitteista sekä opit millaisia harjoitteita kannattaa tehdä raskausaikana. Kurssilla opetellaan raskausajan vahvistavia, liikkuvia ja rentouttavia harjoitteita hengitysharjoituksia unohtamatta. Opit lantionpohjan anatomian ja tunnistamaan lantionpohjan lihakset sekä erilaisia harjoitteita niiden vahvistamiseen ja rentouttamiseen. Käymme läpi myös synnytykseen valmistavia rentoutustekniikoita, joten tämä kurssi sopii sekä ensikertalaiselle, että ennestään jooganneille, pilates harrastajille ja uudelleen synnyttäjille. Saat liikkeet kotiin mukaan kuvina, joten pääset jatkamaan harjoituksia myös kotona.
Kurssi -, tapaamiset keskiviikkoisin klo 17-18
Hinta 99€
SPIRAALISTABILAATIO JA PILATES 4X KESÄKURSSI
Spiraalistabilaatiossa käytetään 3 metrin kuminauhoja, joiden avulla vahvistetaan kehon faskiaalisia lihasketjuja eli eli palautetaan ja treenataan olkavarren ja lonkan ojennuksesta vastaavien lihasten toimintaa. Pitkittäiset kireät selän ojentajalihakset rentoutuvat, lantio ja rintakehä saadaan neutraalimpaan asentoon ja tämän myötä kehon ryhti paranee sekä selän alueella oleva paine helpottaa. Lisäksi tunnilla tehdään Pilates-metodin mukaisia harjoitteita, joilla vahvistetaan keskivartaloa pakarasta yläselkään asti ja parannetaan sekä rangan että kudosten liikkuvuutta.
Spiralistabilaatio ja Pilates -kurssi sopii kelle tahansa ja loistavasi myös raskauden aikana ja synnyttämiseen valmistautumisessa. Myös synnytyksen jälkeen metodin harjoitteilla voidaan kuntouttaa lantionpohjan lihaksia ja vatsalihasten erkaumaa, parantaa ryhtiä sekä palauttaa lihastasapainoa. Sään salliessa matkamme käy kuntosalin tiloista kohti Fellmannin puistoa, jolloin matkalla analysoimme ja opettelemme myös kävelytekniikkaa. Tapaamispaikkana aina kuntosali.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset kursseille sähköpostitse: asiakaspalvelu@femenina.fi
Kurssit ohjaa fysioterapeutti, äitiys- ja lantionpohjan fysioterapeutti, personal trainer ja rautainen
liikunta-alan ammattilainen Jenni Häkkä